Osaako kunta ostaa?

Kuntien on viisasta tuottaa peruspalvelut yleensä itse. On lukuisia esimerkkejä siitä, että ulkoistetut palvelut tulevat kalliiksi, laatu ei tyydytä ja kunnalle jää viimekätinen vastuu siivota jäljet. Ei ihme, että monet kunnat ovat peruuttaneet ulkoistuksista ja ottaneet palvelut takaisin omaan tuotantoon.

Kunta ei kuitenkaan voi tuottaa kaikkea itse, ja täydentäviä palveluita on vuosikymmenet ostettu yksityisiltä yrityksiltä. Oleellinen kysymys kuuluu: osaako kunta ostaa oikein? On aivan eri asia ostaa vaikkapa rakennustarvikkeita tai muuta materiaalia kuin ”aineettomia” palveluita.

Toistuvasti on käynyt ilmi, että kunnan ostaessa palveluita perusongelma ei välttämättä ole velvoitteitaan laistava palveluntarjoaja, vaan se, että kunta ei ole osannut määritellä kunnolla, mitä se haluaa ostaa.

Kuntien hankinnoissa on syytä nostaa esiin kaksi ongelmaa. Hankinnat tehdään usein suurina kokonaisuuksina, jolloin pienet yritykset jäävät ulos. Suuret kertaostokset ovat toki virkakoneiston kannalta vaivattomia, mutta ovatko ne edullisimpia?

Hyvin koordinoidut osahankinnat, joihin myös pienet yritykset voivat osallistua, voisivat olla niin kaupungin kuin yritysten kannalta parempia. Kunnan tehtävänä ei ole hankinnoillaan lisätä yritysten voittoja, mutta ei myöskään suosia suuryrityksiä pienten kustannuksella.

Toinen ongelma on markkinoiden ohuus. Ulkoistaminen kannattaa vain aloilla, joilla on olemassa toimivat ja kilpaillut markkinat. Suomessa on varsin harvoja yksityisen palvelutuotannon aloja, joilla tämä edellytys täyttyy. Tällöin palvelujaan ulkoistava kunta päätyy yksityisen monopolin armoille. Niinpä kunnan oma palvelutuotanto on usein se toimivin ratkaisu.