Lapsiperhe syö pöydässäsi

Kaupoissa näkyi 1980-luvulla juliste ”myymälävaras syö pöydässäsi”. Sillä viitattiin myymälävarkaiden aiheuttamaan hävikkiin, jonka asiakkaat maksavat hinnoissa. Lause muuttui kulutuskriitikoiden suussa muotoon ”mainosmies syö pöydässäsi”.

Meillä on vaimoni kanssa jo vuosikausia ollut keskinäisenä vitsinä lause ”lapsiperhe syö pöydässäsi”. Yhteiskunta on rakennettu lapsiperheiden ehdoilla, ja me muut – lapsettomat parit ja sinkut – saamme sopeutua siihen. Näin siitä huolimatta, että Helsingissä on sinkkutalouksia yli puolet ja 1-2 hengen talouksia yhteensä kolme neljäsosaa.

On selvää, että yhteiskunnan on syytäkin tukea lapsiperheitä. Päivähoito, koulut ja suuri osa julkista terveydenhuoltoa palvelevat nimenomaan lapsiperheitä. Siitä lystistä muutkin maksavat mielellään, varsinkin kun ovat lapsena päässeet osallisiksi vastaavista palveluista.

Muutaman reunahuomautuksen tämä asetelma kuitenkin ansaitsee. Julkista keskustelua seuratessa saa sen käsityksen, ettei suomalaisilla lapsiperheillä koskaan ole mennyt näin huonosti. Väitän silti, että keskiluokkaisilla lapsiperheillä on tuskin koskaan mennyt näin hyvin. Köyhistä perheistä on samaan aikaan tulossa entistä köyhempiä.

”Lapsiperheestä” on tullut hyvinvoivalle keskiluokalle toimiva syy vaatia tai vastustaa melkein mitä tahansa. Naapuriin ei saa tulla asunnottomia, elämässä epäonnistuneita tai ulkomaalaisia, lapsihan saattaisi vahingossa nähdä elämää. Skeittaajia ei saa tulla pihaan, koska lapsi nukkuu. Ja eihän lähikoulussa ole liikaa köyhiä tai maahanmuuttajia?

Olenkin tullut epäluuloiseksi. Kun jotain perustellaan ”lapsiperheillä”, kyse on usein pikemminkin aikuisten kuin lasten edusta.

Hyvinvoivalla keskiluokalla on mahdollisuus ottaa nykyistä suurempi vastuu omasta elämästään. Olen varma, että tähän suuntaan mennään tulevaisuudessa. Yhteiskunnan panokset pitää suunnata entistä enemmän syrjäytyviin perheisiin, jotta kukaan ei putoaisi kyydistä.

2 kommenttia artikkeliin "Lapsiperhe syö pöydässäsi"

  1. Petteri Hynönen sanoo:

    Mutta eikös silloin mennä takaisin köyhäinhoitoyhteiskuntaan? Hyvinvointivaltion ideahan on siinä, että hoidetaan koko väestöä, eikä vain köyhiä. Jos tehdään, kuten ehdotat ja ennustat tapahtuvan, hyvinvointivaltion legitimiteetti menee romuksi, ja veronmaksuhalut katoavat.

    1. veijo.aberg sanoo:

      Tuo riski on olemassa ja se on todellinen uhka. Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa leijonanosa sosiaalipoliittisista panostuksista koituu hyvinvoivan keskiluokan hyväksi ja samaan aikaan köyhyys alkaa periytyä. Toisin sanoen hyvinvointiyhteiskunta ei enää kykenekään auttamaan ihmisiä nousemaan köyhyydestä, vaan uusintaa köyhyyttä. Tuota kierrettä ja yhteiskuntaluokkien kasvavaa eriytymistä olisi saatava jarrutettua.